Mamailu

Vauvallamme on atooppinen iho

Olen niitä naisia, joita ei vahingossakaan kutsuta erityisherkiksi. Voin syödä pilaantunutta ruokaa, pelkkiä herkkuja tai muuten vain huolimattomasti, eikä kehoni oireile siitä. En myöskään ole allerginen millekään, ja pyörittelen ärsyttävästi silmiäni toisten heinänuhille ja muille herkkyyksille. Sitten sain vauvan, jolla diagnosoitiin atooppinen iho, joka mahdollisesti reagoi myös joihinkin ruoka-aineisiin.

Että enää en vähättele iho-ongelmia, en allergioita, en yliherkkyyksiä. Näpeille tuli ja karvaasti.

IMG_8723

Miten kaikki alkoi

Kuukauden vanhana Väinämön ihoon nousi näppyjä, joiden ajattelin johtuvan hormoneista. Neuvolassa mainittiin atooppistyyppisestä ekseemasta ja kehotettiin käyttämään perusrasvoja. En ole koskaan kuullut atooppisesta ihosta enkä myöskään perusrasvasta enkä ajatellut vauvallani olevan mikään kummoinen sairaus. Ajattelin, että vauvalla nyt on kaikenlaista. Rasvailin vähän sinne tänne jollain kotoa löytyneellä rasvalla.

Tilanne paheni koko ajan. Ihoon tuli ihottuman lisäksi kummallinen rupi, joka välillä irtosi, tihkui kudosnestettä ja rupeutui uudelleen. Aloitimme lääkärirumban. Saimme ihoa varten reseptejä hydrokortisoniin ja perusvoiteisiin ja minä jouduin tiukoille (tai tiukalta tällaiselle kaikkiruokaiselle lihanvälttäjälle ne tuntuivat) dieeteille. Kävimme vauvavakuutuksen vuoksi yksityisellä lääkärillä, joka vartin vastaanottonsa aikana vilkaisi vauvaa, hakkasi reseptit koneelleen, kertoi nopealla tempolla ohjeet ja jätti minut reseptinivaskan ja epätietoisuuden kanssa kyynelehtimään. Kysymyksiä ja pahaa mieltä oli enemmän kuin ennen käyntiä.

Olin parin kuukauden verran erilaisilla välttämisdieeteillä, joiden oli tarkoitus selvittää, vaikuttaako ruokavalioni Väinämön ihoon. Pari (vaikeaa!) viikkoa ilman maitotuotteita, munia, soijaa ja suklaata; toiset pari ilman kotimaisia viljoja ja pähkinöitä; sitten vielä pari ilman kalaa ja tomaattia. Iho paheni kaiken aikaa. Ruokavaliotestailut lopetettiin.

Aloimme hoitaa ihoa, joka vain paheni. Kortisoni auttoi aina heti, mutta ihottuma palasi ja paheni heti sen lopettamisen jälkeen. Öisin Väinämö hinkkasi kasvojaan ja oli levoton. Kasvot olivat välillä niin visvaiset, ettei suukkoja voinut antaa kuin nenänpäähän. Vihdoin kunnallisella lääkäriasemalla vierailun – kiireettömän sellaisen – jälkeen tajusin hiukan, mitä tämä atooppinen ihottuma on ja miten se lumiukkorasvaus oikein tehdään. (Note to self&sote-ryhmä: näissä asioissa julkiset terveyspalvelut ovat voittaneetyksityisen 6-0.)

Aallonpohjia

[Eihän tämä atooppinen iho ole sairautena pahimmasta päästä, mutta välillä, useinkin, tulee hetkiä, jolloin haluaa vain parkua mullaonniinraskasta-fiiliksissään. Tässä siis parun. Ymmärrän kuitenkin, ettei tämä ole sairaus pahimmasta päästä.]

at

Välillä on vaikea muistaa vauvani olevan suloinen, sillä usein ensimmäinen kommentti, jonka hänestä kuulen, koskee hänen ihoaan. ”Voi, onko hänellä ihottumaa?” on ehkä empaattinen ja pahaa tarkoittamaton kysymys, johon joudun vastaamaan monta kertaa viikossa. Tuttujen kanssa taas alan ensimmäisenä itse selitellä, missä tilassa iho tällä hetkellä on. Ihon ollessa huonona pohdin jo, kannattaako vauvaa edes nostaa vaunusta ihmisten katseiden alle. Yksi lääkäreistäkin kommentoi uutta lääkettä määrätessään, että ihmisten ilmoja voi ihon vuoksi välttää viikon verran, mutta onhan lapsi nyt kuitenkin muuten suloinen (?!?). Tämän lisäksi saamme kuulla olevamme lääkäriaseman “vaikein tapaus”.

Iho lehahtelee välillä, usein parikin kertaa päivässä. Vielä viikko sitten normaalitila oli sellainen, että koko iho oli punainen ja sammaleinen. Joskus ehdimme riemuita jonkun ruumiinosan ”normaalia lähestyvästä” väristä, kunnes seuraavan kerran sekin kohta ihoa on punainen ja paksuuntunut. Palaamme jatkuvasti alkuun. Lääkärit toteavat, että sairaus on raskas siksi, että se vaatii niin paljon hoitamista. Olen eri mieltä. Runsaskaan hoito ei haittaisi, jos se tehoaisi. Tällaista iloa me emme ole saaneet juuri kokea. Raskasta on hoitaa sairautta, joka ei parannu eikä reagoi hoitoon.

Ihon ulkonäkö on kurja asia, mutta pahinta taitaa olla Väinämön tapa raapia ja hinkata itseään. Herään yöllä ääneen, joka lähtee hanskojen hinkkaamisesta kasvoja vasten. Vaikka käytämme hanskoja ja verhoamme lapsen päästä varpaisiin vaatteilla, hän löytää aina hetken ja paljaan ihokaistaleen. Joka päivä ihossa on uusia haavoja. Minua itkettää ajatus alkavasta kesästä, jonka aikana en voi pukea lasta lyhyisiin hihoihin ja puntteihin. Minun lapseni tulee ihmettelemään kuvia itsestään vauvana: aina lakki päässä ja sukat käsissä. (Oikeasti ei aina, tämä on sitä parkumista. Olen kuitenkin jo henkisesti valmistautunut pinsettiotteen viivästymiseen harjoituksen puutteen vuoksi.)

Arkemme pyöri(i) atopian ehdoilla. Perus- ja lääkevoiteet ovat tulleet liiankin tutuiksi. Rasvaamme ihoa neljästi tai useammin päivässä, sillä lääke- ja perusrasvan välillä pitää pitää tunnin tauko.  Rasvaa pitää myös laittaa valtavan paljon. Rasvassa ovat vauvan lisäksi tuokioiden jälkeen sekä äiti että koko perheen vaatteet. Muutamat bodyt ovat pesuista huolimatta niin rasvaisen tuntuiset, että ne pitää heittää pois. Rasvauksesta pitäisi tehdä mukava hierontatuokio, mutta Väinämö itkee lähes joka kerta jossain vaiheessa rasvausta. Hoitajat suosittelevat erään geelin käyttämistä, mutta tämä saa Väinämön huutamaan kunnolla. Satutan lastani tahallani, eikä se tunnu edes auttavan.

Hento toive paremmasta

Hydrokortison ei meidän tapauksessamme ole riittävä hoitokeino, sillä taukopäivinä iho palaa kamalaksi. Lääkäri määräsi Protopic-voidetta koko keholle. Pikkuinen purkki maksaa 40 euroa eikä lääkkeen pitkäaikaisvaikutuksista ole tietoa. Aurinkoon voiteen kanssa ei saa mennä, joten toivottavaa on, että iho siistiytyy ennen kunnon kesän alkamista. Ihosyöpäriskiä ei ole pystytty todistamaan, mutta se on yksi mahdollinen voiteen haittavaikutus. Sanomattakin on selvää, etten mielelläni voidetta käytä.

Kuitenkin voide tehoaa. Jo parin päivän jälkeen lapsen iho alkaa muistuttaa lapsen ihoa. Se ei ole kauttaaltaan paloautonpunainen eikä enää sammaleinen. Samalla kasvot ovat sen verran siistiytyneet, että lehahdukset huomaa paremmin. Kiinteiden myötä on ehkä mahdollista huomata mahdolliset allergiat tai herkistävät tekijät.

Tärkeintä on tietysti se, ettei atooppinen iho ole mikään hengenvaarallinen tauti, ja sen on tapana helpottua lapsen kasvaessa. Tauti ei ole voitettu eikä vielä edes aisoissa, mutta nyt olemme löytäneet edes yhden mahdollisen avun. Tällä hetkellä rattaissa istuvasta Väinämöstä ei joka päivä ensimmäisenä huomaa ihon outouksia, vaan ehkä hänen siniset silmänsä ja über-suloisen hymynsä.

***

Lue myös (vastapainoksi valivalille):

Vauva-ajan ihania juttuja
Vauva-aika voi olla helppoakin

6 thoughts on “Vauvallamme on atooppinen iho

  1. Mutta eikös aurinko auta atooppiseen ihottumaan? Tiedän ainakin pariskunnan, jolle Kela kustansi talvisin matkan auringon lämpöön. Kesä(t) ei siis välttämättä ole vielä täysin menetetty. 😊

    Like

  2. Pingback: Menoa ja mamailua

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s